PEPE
Vuonna -61 syntynyt Pepe vastaa pääasiassa tallin toiminnasta ja
ravihevosten valmennuksesta. Nuorena ylioppilaana ensin rakennuksille
töihin, josta jatkui ura rakennusalan yrittäjänä kymmenisen vuotta.
Ennen päätoimista hevosuraa Pepe opiskeli vielä datanomiksi, joita hommia
tehdään edelleen "jossain välissä".
Hevosalan opiskellut ovat jääneet Ypäjän kengityskursseihin,
B ja A- valmennusseminaareihin sekä ravivalmentajan ammattitutkintoon.
C-ravikortti ajettiin vuonna - 96.
ROSITA
-67 syntynyt Rosita on touhunnut hevosten kanssa jo 12-vuotiaasta ensin
ratsastuskouluissa ja sitten ravitalleilla. -80 luvulla Rosita sai olla mukana
huipputamma Valomerkin hoitajana kokemassa hienoja hetkiä suomenhevoshuipulla
kun Valomerkki teki historiaa 4-kertaisena kuningattarena ja ensimmäisenä
markkamiljonääri sh-tammana!
Tällä hetkellä Rosita hoitelee hevosia iltaisin ja viikonloppuisin päätoimen
ohessa Ammattiopisto Liviassa eläintenhoitaja-opiskelijoiden opettajana.
JUUSO
Perheen esikoinen ei ole niinkään innostunut hevosista, vaikka välillä
isän iloksi lähteekin raveihin! Tallitöihin Juuson saa innostumaan
kunhan ensin palkasta sovitaan!!
KIIA
Kuopus on sitten sitäkin innostuneempi hevosista. 9-vuotiaana Kiia sai
raviponi Niken, jolla päästiin voiton makuunkin Forssassa! Nike asustelee
nyt kummitädin lasten lemmikkinä Tuusulassa.
Tällä hetkellä Kiialla on omistuksessa kaksi ratsua. James on kokenut kenttä-hepo ja
Wiljo 4v ruuna-poika, joka opiskelee ratsuhevosen alkeita Taru Mäenpäällä.
KAITSU
Kumannon Kaitsu on kengittänyt tallin hevosia jo vuosia. Yhteistyö on sujunut
mukavasti ja niinpä myös yhdessä on hankittu kimppahevosia. Kengityskeikkojen
lisäksi Kaitsu auttelee hevosten ajamisessa ja hiiteillä.
"JORTSU"
Ahkera tallityttö, joka on korvaamaton!!
Ja sitten tietysti
HETA, HUGO, TYTTI ja UNO;
Tallivahti ja hiirikissat!!